Internetin kissat

Miksiköhän ovat niin suosittuja? Onko ihmisten elämäntyyli nykyään niin stressaavaa ja vaativaa, että välillä täytyy rentoutua mukavan kissanpentuvideon äärellä? Niin tai näin, aina ne kisut toimii. Nytkin näin mukavasti kertovat havainnollistavasti, kuinka eri sovelluksilla on omat tarkoituksensa.

Löysin tämän kuvan samalla kun aloitin digitarinan tekemistä. Huh, siinä vasta hommaa. Tai sanoisinko, luomisen tuskaa. Onneksi lopputulos alkaa jo miellyttämään omaa silmää! Olen myös alkanut miettimään mikrobloggaamista, kuten Tumblria. Siinä voisi olla itselleni sopiva bloggailumuoto. Tosin, tulisikohan tililleni muuta kuin kissakuvia..

Sovellusesittelyssä Delicious

Toisena some-sovelluksena päätyin tarttua sivustoon nimeltään Delicious/del.icio.us - kumpaa muotoa nyt haluaa käyttää. Kyseessä on varmastikin ensimmäisiä somepalveluita, sillä sivusto on perustettu jo 2003. Sivuston logo näytti tutulta, mutta ei hajuakaan mitä siellä tapahtuu. Nyt on!

Kyseessä on siis kirjanmerkkien säilömiseen tarkoitettu sivusto. Hankalan nimen takaa paljastuu aika käytännöllinen ja helppokäyttöinen palvelu. Rekisteröitymisen jälkeen profiiliin on mahdollista luoda omia aihelistoja, joihin voi linkkinsä säilöä. Esimerkiksi, voisin tämän kurssin tiimoilta tallettaa sinne vaikkapa opeblogin, oman blogin ja muutamia lähdesivustoja, jotka koen hyödyllisiksi. Linkkilisäyksen yhteyteen voin määrittää sopivat avainsanat sivustoille ja vapaamuotoisen oman tekstin comment-laatikkoon. Muille kursseille voisin tehdä omat vastaavat myös.

Tottakai, koska kyse on somesta, muiden käyttäjien seuraamista palvelu ehdottaa seuraavaksi. Seuraamistani henkilöistä tulisi sitten oma feed, jota seurata. Tämän näkisin omalla kohdalla tarpeelliseksi vaikkapa jonkin ryhmäprojektin kohdalla, jolloin tiedonkeruuvaiheessa jokaisen panos olisi nähtävillä ja toisaalta kaikki lähteet tallessa.

Vahva kilpailija sivustolle onkin selaimien oma tarjoama tila kirjanmerkeille. Kuitenkin ottaen huomioon ajan jolloin sivusto on perustettu, vuoden 2003, on maailma ollut silloin aivan erilainen. Itsekin muistan tuolloin kirjoittaneeni johonkin Suosikki-kalenterin mukanan tulleeseen valmiiseen "Suosikki www-sivuni" -listaan omat lempparini muistiin. Tänä päivänä tuskin säilöisin omia, henkilökohtaisia suosikkilinkkejä tuolla sivustolle, mutta ihan mielenkiintoinen apusivusto tulevia muita projekteja silmällä pitäen.

Hunting for cool

Löysinpä muuten hauskan sivuston googletellessani ihmisten somekäyttäytymistä. The Cool Hunter, sivusto, joka yritää ennustaa tulevia trendejä. Sivupalkista löytyy eri kategoriat kaikeen mahdolliseen taiteesta ruokakulttuuriin. Tässä linkki kaikille hipsterimielisille!

Sovellusesittelyssä Instagram

Mietin pitkään, mistä some-sovelluksesta kertoisin. Yritin löytää jotain uutta ja mielenkiintoista, mutta päädyin kuitenkin Instagramiin, jossa keskeissä asemassa ovat valokuvat ja nykyään myös videot. Henkilökohtaista tiliä olen päivittänyt siellä kohta pari vuotta ja nyt huomaan, että yrityksetkin ovat aika mukavasti siirtyneet sinne myös. Itse visuaalisena ihmisenä pidän enemmän Instagramista kuin vaikkapa Twitteristä, joka tuntuu olevan oikea paikka verbaalisesti nokkelille ihmisille.

Lyhykäisyydessään Instagram toimii siten, että käyttäjä lisää sinne neliönmalliin rajattuja, puhelimella otettuja valokuvia. Kuvia voi muokata ennen julkaisua applikaation omalla kuvanmuokkaustyökalulla. Halutessaan voi kuviin lisätä jonkin tunnisteen, jonka avulla kuva niputtuu muihin vastaaviin valokuviin. Kavereiden lisäksi palvelussa voi seurata niin julkisuuden henkilöitä kuin yrityksiäkin. Siis vähän niin kuin Twitter, mutta kuvilla. Noin vuosi sitten Instagramiin on voinut lisätä myös mikrovideoita, eli lyhyitä videopätkiä. Itse en ole videoita vielä lisännyt, vaikka niitä monella olen nähnyt.

Silmäys omaan profiiliini

Aluksi pidin Instagramia outona. Olin ennen sitä laittanut kuvia Facebookiin, jossa kaverinkin olivat. Miksi laittaisin kuvia muualle? Pian kuitenkin ystävänikin alkoivat liittyä palveluun ja tietynlainen anonyymiys alkoi tuntua mukavalta. Nykyään huomaan laittavani kuvat Instagramiin, Facebookissa en jaa enää juuri mitään. Lisäksi olen huomannut, että kuvien suhteen henkilökohtaiset otokset pysyvät koneella. Kaikki laittamani kuvat Instagramiin eivät paljasta minusta mitään sen syvempää, enkä koskaan julkaise siellä kenenkään henkilön kuvaa ilman hänen suostumustaan. Tämä on ollut oma linjaukseni, sillä koskaan ei tiedä, vaikka Instagram ja Facebook ottaisivat kuvista tekijänoikeudet itselleen kokonaan.

Yrityksen kannalta Instagram on aika mainio väline, jos sitä osaa käyttää. Useinhan näkee mainoksia idealla "ota kuva ja tägää se Instagramissa #häshtäg niin voit voittaa jotain!". Parhaimmin nämä kamppikset onnistuvat mielestäni silloin, kun yritys on keksinyt hauskan/oivaltavan/mielenkiintoa herättävän hashtagin, jonka kautta käyttäjä päätyy tutkimaan asiasta enemmän ja huomaakin kyseessä olevan jonkin yrityksen kampanja. Esimerkkinä, olen tänä kesänä kuunnellut paljon radiota, erityisesti YleX'ää. Heillä on kesän aikana ollut Instagramissa toimintaa hasthtagilla #kesäaamu. Lähetyksessä on vaikkapa pyydetty kuuntelijoita kuvaamaan omia perjantaifiiliksiä, joita on sitten kommentoitu lähetyksessä ja haastettu muitakin liittymään mukaan. Tällainen aktivoiminen on minusta hauskaa, ilman niin kaupallisia mielikuvia.

Pauligin kamppiksen kuvia

Tökerömpää on se, että kuvat suoraan tumpataan täyteen suoria viittauksia kyseiseen yritykseen, vaikka näkyvyys onkin heti taatumpaa. Pauligilla oli alkukesästä kampanja, jossa tuli julkaista kuva omasta kahvihetkestään hashtagilla #juhlamokkamaisema. Tämän lisäksi piti hashtagin perään laittaa vielä suora viittaus Pauligin omaan profiiliin @pauligfi. Mielestäni tämä jälkimmäinen viittaus Pauligiin teki kamppiksesta heti paljon kaupallisemman ja ehkä jollain tasolla omat viisarini värähtivät hieman negatiivisuuden puolelle.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että Instagram vaatii siinä missä moni muukin some-sovellus, yritykseltä aktiivisuutta ja mielikuvitusta pitääkseen näkyvyyden tuoreena ja toisaalta jatkuvana.

Aika ennen Facebookia

Tämä on ensimmäinen postaukseni. Tein sen! Aloittaminen tuntui vaikealta, en meinannut saada näppäimiä liikkeelle, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa edes jotain.

Kymmenisen vuotta sitten, vuonna 2005, perustin salaisen päiväkirjan Livejournaliin. Olimme juuri niihin aikoihin saaneet kotiin kiinteän laajakaistayhteyden. (Vieläkö joku muistaa modeemilla päristelyn? Me saimme silloin veljeni kanssa olla muistaakseni puoli tuntia per viikko netissä.) Kirjoittelin Livejournaliin hyvinkin henkilökohtaisia asioita ja tekstit olivat luettavissa muillekin, kaveriksi lisätyille käyttäjille. Nykyään sitä kutsutaan bloggaamiseksi, mutta tuolloin se oli vain kirjoittelua itselleen ja LJ-kavereille, jonkinlaista esiaikaista somettamista. Sain kyseisen sivuston kautta paljon läheisiä ystäviä, joiden kanssa olen tekemisissä vielä tänäkin päivänä. Ihmekös tuo, kun puolin ja toisin kirjoittaa mitään sensuroimatta kaiken, mikä sydämessä painaa. Edelleen minulla on vanhat tunnukset Livejournaliin ja sivusto on hengissä, harvemmalla päivitystahdilla tosin.

Pian tuli Irc-Galleria ja jonkin ajan kuluttua Facebook. Tuolloin koin olevani niin sanotusti ajan hermolla: osasin monipuolisesti käyttää niitä kolmea palvelua, tiesin kuinka ulkoasut koodataan perusmalleja hienommiksi ja päivitystahti oli nopeaa. Olin tuolloin lukioikäinen. Sittemmin olen kai ruvennut aikuistumaan, jumiutumaan tuttuun ja turvalliseen. Nettielämäni alkoi hiipua.

Tämä blogi on siis perustettu Sosiaalinen media tutuksi -kesäkurssin myötä ja aionkin nyt tämän kurssin aikana tarkastella sosiaalista mediaa uusin silmin ja toisaalta itseäni somettajana. Nykyäänkin koen olevani kartalla somen suhteen, ymmärrän vaikkapa häshtägit ja yleisimmät sovellukset. En vain tule käyttäneeksi niitä. Olen jossain määrin tullut araksi ja harkitsevaksi julkaisijaksi, mikä on estänyt esimerkiksi oman blogin aloittamista aiemmin. ("Olenko oikeasti tätä mieltä? Mitä jos tuleva pomoni lukee tämän? Millaisen kuvan annan nyt itsestäni?") Toisaalta en myöskään jaksa enää niin pitkäpinnaisesti perehtyä miljoonaan eri nappulaan ja vimpaimeen, koodiin ja pikseliin, joilla saisi vaikkapa tämän blogin ulkoasua fiksattua.

Olkoot tämä blogi siis uutena harppauksena somettamiseen! Oikeasti inhoan sanaa some, enkä keksinyt tälle blogillekaan muuta kuin näin sieluttoman nimen, mutta haluan nyt vapauta ennakkoluuloistani ja löytää itsestäni (ja toisaalta netistä) uusia ulottuvuuksia. Kaipaan kuitenkin kirjoittamista ja toisaalta valokuvausharrastuksenikin saattaa saada tästä taas aivan uutta potkua.

Marika
somettaja 2.0